Ohjeita uusille ja vanhoille festarikävijöille

1. Varustautuminen

Ruoka ja leiriytymistarvikkeet

Otathan mukaan kaiken festivaalin aikana tarvitsemasi varustuksen kuten majoittumisvälineet, ruokaa sekä lämmintä puettavaa. Nummirockin lähettyvillä on myös lähikauppa, joka avustaa päivittäistavaroiden hankinnassa. Huom! Juhannussuven yöt ovat usein kylmiä, eikä pelkkä sisäisesti nautittu lämmike välttämättä riitä pitkän yön yli.

Käteinen raha

Lähin pankkiautomaatti sijaitsee Kauhajoen keskustassa 25 km päässä festivaalialueesta. Varaathan siis mukaasi riittävästi käteistä hyvissä ajoin ennen Nummirockiin saapumista. Nummirockin omissa myyntipisteissä myös korttimaksu on mahdollista.

2. Saapuminen

Rock-Bussit

Kauhajoen matkahuolloista kulkee festivaalin aikana bussit Nummirockiin.

Ranneke

Jokainen festivaalivieras tarvitsee alueella vapaaseen liikkumiseen festivaalirannekkeen. Lippusi voit vaihtaa rannekkeeseen festivaalialueen pääportilla. Festivaaliranneke oikeuttaa pääsyn myös telttailualueelle. Katkaistun tai kadotetun rannekkeen tilalle ei vaihdeta uutta ranneketta.

3. Leiriytyminen

Ajoneuvot

Ajoneuvosi voit parkkeerata telttailualueelle vaikka telttasi viereen. Myös päivälipun ostaneet parkkeeraavat autonsa telttailualueelle. Auto-ongelmissa voit ottaa yhteyttä info-pisteeseen.

Rakennelmat

Nummirockin leireihin voit tuoda mukanasi suuriakin rakennelmia. Alueelle tuodun tavaran purkamisesta ja pois kuljettamisesta tapahtuman jälkeen vastaa festivaalivieras itse. Huolehdithan myös rakennelmiesi turvallisuudesta itsellesi sekä leirinaapureillesi.

4. Juhlan aikana toimiminen

Kuvaaminen

Valokuvaus on sallittua festivaalialueella. Esiintyjien ääni- ja videotallentaminen on kielletty tekijänoikeuslain nojalla. Järjestäjillä ja yhtyeiden jäsenillä on oikeus takavarikoida luvattomat tallenteet.

Anniskelualueet

Festivaalialueella voit nauttia virvokkeita kahdella anniskelualueella. Vihreän lavan läheisyydessä sijaitsee KOFF Live (A-oikeuksin), sekä rannassa Inferno-lavan vieressä KOFF Beach. Alueilla on 18 vuoden ikäraja, varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.

Uiminen

Festivaalialue sijaitsee kauniilla paikalla Nummijärven rannalla. Uiminen on sallittua, mutta varo sukeltamista ja veteen hyppäämistä petollisten kivien varalta.

5. Esiintymislavat

Esiintymislavat ovat vartioituja ja ehdottomasti yleisöltä suljettuja. Mahdolliset häiriköt varautukoot rannekkeen poistamiseen.

Tupakkalaki määrää, että lavojen edessä tupakointi on ehdottomasti kielletty. Festivaalialueen karttaan on merkitty tupakkapaikat. Noudattamalla tupakkalakia takaat onnistuneen festivaalikokemuksen myös tupakoimattomille henkilöille.

6. Leirialue

Nummirockin leirialue on tarkoitettu ainoastaan festivaalivieraille. Leiriytyminen alueella sisältyy kolmen päivän lipun hintaan ja sijaitsee festivaalialueen välittömässä läheisyydessä.

Yhden päivän lipun ostaneilla on myös oikeus leiriytyä telttailualueellamme rannekkeen voimassaoloaikana. Tapahtuman aikana suoritetaan tarkastuksia ja liputtomat henkilöt poistetaan välittömästi alueelta.

Vaikka telttailualue on valvottu, pidäthän omaisuudestasi huolta epärehellisten vierailijoiden varalta. Nummirock ei vastaa varastetusta eikä kadotetusta omaisuudesta. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulen teko on ehdottomasti kielletty!

7. Alueen palvelut

Rock-toimisto

Rock-toimisto sijaitsee alueen sisäpuolella olevassa rakennuksessa.

Infopiste, tavaran säilytys ja löytötavarat

Festivaalivierasta palvelee pääportin vieressä sijaitsevat infopiste, tavaran säilytys sekä löytötavaratoimisto. Kysele kadonneiden tavaroittesi perään täällä sekä tuo löytämäsi lompakot, puhelimet sekä avaimet. Tavaransäilytyksen hinta on 4 e/kantamus, joka käsittää koko viikonlopun. Kassilla käynnistä veloitamme 1e/ käynti.

8. Aukioloajat

Aukioloajat julkaistaan kevään aikana.

9. Ostokset

Nummirock Lähikauppa

Noin 500 m päässä festivaalialueelta sijaitsee Nummijärven Lähikauppa, josta voit käydä hakemassa ruoka- tai juomatäydennystä. Kauppa on avoinna seuraavasti:

Torstai 09.00 - 20.00
Perjantai 09.00 - 18.00
Lauantai 09.00 - 18.00
Sunnuntai 11.00 - 14.00

Myyntikojut

Festivaali- ja leirialueella sijaitsee useita ruoka- ja tuotemyyntikojuja. Nummirock-Shop sijaitsee festivaalialueen portin läheisyydessä, josta voit ostaa bändipaidat sekä uuden Nummirock 2014 T-paidan tai hupparin.

10. Työntekijät

Työntekijäksi saapuminen

Saapuessaan alueelle, työntekijät noutavat rannekkeensa henkilöllisyystodistusta vastaan tapahtuman Info pisteestä. Varaathan aikaa myös jonotteluun! Työntekijöiden tulee ilmoittautua työpisteen vastaavalle hyvissä ajoin (n. 15-30 min ennen työvuoron alkua), jolloin työpisteen vastaava antaa ohjeet ja perehdyttää työntekijän työhönsä.

Työntekijöiden ruokailu

Työntekijöille tarjotaan pääsylipun lisäksi 1kpl lämmin ruoka sekä kahvi. Työntekijät voivat ruokailla festivaalialueen sisäpuolella suuressa rakennuksessa sijaitsevassa työntekijöiden ruokalassa ruoka- ja kahvilippua vastaan. Luvassa on kunnon kotiruokaa, kasvissyöjät huomioiden.

11. Turvallisuus

Alueella kielletyt esineet

Pullojen, lasiesineiden, päihdyttävien aineiden ja teräaseiden tuominen festivaalialueelle on ehdottomasti kielletty! Turvallisuuden lisäämiseksi toivomme teidän tuovan leirintäalueelle vain tölkkejä ja muovipulloja. Eli välttäkäähän lasipulloja.

Alueella toimiminen

Lavanedustojen turvallisuuden lisäämiseksi kiellämme ns. crowd surfingin. Häiriköt poistetaan alueelta rannekkeen katkaisemisen uhalla.

12. Poistuminen festivaalilta

Leirin purkaminen

Leiriytyjä on itse vastuussa tuomiensa leirirakennelmien purkamisesta ja pois kuljettamisesta.

Jätehuolto

Nummirock pyrkii omalta osaltaan pitämään luonnon siistinä ja onkin nyt päättänyt kierrättää mahdollisimman paljon tapahtuman aikana syntyvästä jätekuormasta. Jokaiselle telttailijalle on sisäänajoportin yhteydessä jaettu 2 jätesäkkiä (toinen kirkas ja toinen musta). Kirkkaaseen säkkiin on tarkoitus lajitella kaikki poltettava jäte (ruuantähteet, muovi, paperi, kääreet, jne) ja musta säkki on tarkoitettu metallijätteitä varten. Lisäksi alueella on jätteiden keräyspiste, jossa on kierrätysastiat myös puhtaalle pahville ja lasille. Käsiohjelmasta voi lukea jätteiden lajittelun periaatteet tarkemmin tai epäselvissä asioissa kysyä neuvoa Info pisteeltä. Autathan siistijöitä toimittamalla roskasi keräyspisteeseen. Telttailualueella partioivilta järjestyksenvalvojilta voit pyytää jätesäkkejä lisää roskiesi keräämistä varten. Toimitathan myös lasiastiat keräyspisteeseen ja pantilliset pullot ja tölkit pullojen kerääjille.
Jätäthän leirisi siistiksi kotiin lähtiessäsi.
Luonto kiittää.